Ihmiset > Hilma

Margaretan äiti Hilma

Hilma oli syntyjään Fallström, kotoisin Tuusulasta, Fallbackan tilalta. Päärata rakennettiin vuonna 1862 kulkemaan juuri tilan maiden halki, niin että päärakennuskin jouduttiin ehkä siirtämään radan toiselle puolelle 1800-luvun lopulla. Tämän voi päätellä viereisestä kartasta vuodelta 1864, jossa Fallbacka on merkitty radan itäpuolelle. 1900-luvulla päärakennus nimittäin sijaitsi radan länsipuolella, melkein radassa kiinni.

Fallströmit olivat asuneet Fallbackan tilalla ainakin 1700-luvulta lähtien. Hilman setä, August Ferdinand, oli seppä ja perusti vuonna 1882 Hyrylän manufaktuuripajan, jolla oli myymälä Helsingin keskustassa. Liike kuitenkin lopetettiin vuonna 1904. Tuusulan vanhalla hautausmaalla on kirkon vieressä muistokivi, jossa lukee: "Fabrikanten A.F.Fallström".

Hilma syntyi vuonna 1891. Hän lähti nuorena tyttönä Tuusulasta ompelijan oppiin Helsinkiin, jossa hän 25-vuotiaana  kohtasi komean miehen, Hemmingin, ja perusti tämän kanssa perheen. Asunto saatiin Kulmavuorenkadulta, levottomalta Sörnäisten alueelta. Miehen työpaikka oli Sörnäisten vankilassa, joten työmatka oli lyhyt. Ensimmäinen lapsi, Margareta, syntyi juuri kansalaissodan alkaessa tammikuussa 1918, jolloin Helsinki oli punaisten vallassa.

Vuonna 1923 Hilma joutui ampumavälikohtauksen uhriksi kotipihallaan Vallilan Karstulantiellä. Siihen aikaan olivat olot vielä kovin levottomat, ja ihmisillä oli aseita. Hilma oli juuri kuljettamassa kahta pientä lastaan ulos rappukäytävästä, kun vastapäisen talon kellarikerroksesta kajahti laukaus, ja äiti kaatui maahan lasten silmien edessä. Hilma vietiin Kirurgiseen sairaalaan, jossa hän joutui olemaan pitkän aikaa. Poliisitutkimuksissa kävi ilmi, että ampujina oli kaksi alaikäistä poikaa, jotka olivat vain harjoitelleet pihalla ampumista. Hilma oli tullut tulilinjalle sattumalta. Hilma sai vielä kolmannen lapsen vuonna 1926, vaikka ampuma-arpi olikin juuri vatsassa. 

Kun siirtolapuutarhasta tuli syksyisin satoa, kävi Hilma myymässä sitä torilla. Muuten hän hoiti lapsia kotona Hemmingin käydessä satamissa rakennustöissä.

 Hilma kuoli muutama vuosi Hemmingin jälkeen, vuonna 1972.