Ihmiset > Margaretan kotiväki

Margaretan isä, äiti ja veljet

Margareta isä, Hemminki, muutti Nastolasta Helsinkiin vuonna 1915 saatuaan paikan vanginvartijana Sörnäisten vankilassa.  Margaretan äiti, Hilma, syntyi nykyisen Korson alueella, Fallbackan tilalla ja kävi nuorena tyttönä Helsingissä tekemässä ompelutöitä.

Hemminki ja Hilma kohtasivat ensimmäisen maailmansodan riehuessa Euroopassa. Venäjälle syntyi vallankumous, jonka seurauksena myös Suomessa syntyi levottomuuksia. Hemminki ja Hilma menivät naimisiin syksyllä 1917, juuri kansalaissodan aattona.

 Margareta syntyi tammikuussa 1918, kun nuoripari asui Sörnäisissä, Kulmavuorenkadulla. Kansalaissodan jälkimainingeissa Hemminki joutui eroamaan virastaan vankilassa. Jo seuraavan vuoden syksyllä perheeseen syntyi toinen lapsi, Osmo. Näihin aikoihin alettiin rakentaa Vallilaan työväenasuntoja, joista Hemmingin ja Hilmankin perhe sai pian tilavamman asunnon.

Kolmas lapsi, Kalervo, syntyi vuonna 1926. Pula-aikana 1930-luvulla perheen ruokahuollossa oli apunaan palsta ja mökki vastavalmistuneessa Vallilan siirtolapuutarhassa. Hemminki kävi töissä satamien rakennustyömailla ja joutui välillä ottamaan vastaan myös hätäaputöitä.

Osmo osallistui sotaan ja jäi pian sen jälkeen pois töistä ja asumaan vanhempiensa luokse loppuiäkseen. Vuonna 2011 Osmo on vielä elossa ja asuu samassa talossa Mäkelänkadulla, jossa perhe on asunut ainakin 1940-luvulta lähtien. Kalervo teki uran opettajana Vallilan ammattikoulussa. Hän oli myös poliittisesti aktiivinen ja oli muutaman kerran sosiaalidemokraattien ehdokkaana kunnallisvaaleissa. Kalervo kuoli vuonna 1992.