Kirjeet >

Margaretan ja Paulin saamia kirjeitä

Valitse vasemman reunan valikosta henkilö ja hänen kirjeensä

Kumpulan vintiltä löytyi tukku kirjeitä, joita Pauli ja Margareta olivat säilyttäneet yli viisikymmentä vuotta. Suurin osa kirjeistä on sodan ajoilta, mutta Margaretalla oli säilössä muutama 30-luvulta.

Osa kirjeistä on kirjoitettu puhtaaksi ja osa odottaa vielä käsittelyä. Tähän on koottu mielenkiintoisimmilta vaikuttaneet kirjeet, mutta lisää varmasti löytyy kun on mahdollisuus ottaa loputkin kirjeet lähempään tarkasteluun.

Nyt saatavilla olevat kirjeet keskittyvät sodan aikaan. Silloin jopa valtiovalta kehotti kansalaisia kotirintamalla kirjoittamaan mahdollisimman paljon kirjeitä rintamalla oleville sotilaille. Tämän ajateltiin pitävän yllä puolustustahtoa, eikä tässä ilmeisesti menty kovin harhaan. Sensuurin takia eivät sotilaat voineet kirjoittaa takaisin kovin yksityiskohtaisia kuvauksia olosuhteista, mutta jo kirjeiden saaminen ja lähettäminen piti yllä toivoa.

Näiden sota-ajan kirjeiden lisäksi on saatavilla muutama vanhempikin viesti. Toinen on Margaretan äidin kirje 1930-luvulta ja toinen on Paulin tädin kirje Paulin serkuille Kuopioon vuodelta 1934.

Osa vanhoista kirjeistä on skannattu.


Skannattu kirje

PAULIN ÄIDILTÄÄN SAAMA KIRJE RINTAMALLE ELOKUUSSA 1941