Paikat > Tuovilanlahti

Tuovilanlahti

Paulin isä, Johannes, syntyi Maaningan Tuovilanlahdella, silloisella Pielavedellä, vuonna 1881.

Tuovilanlahti sijaitsee Pohjois-Savossa, noin 30 kilometriä Kuopiosta pohjoiseen ja on nykyisin osa Maaningan kuntaa. Kyläkeskus syntyi Sisä-Suomen vesiliikenteen kehityksen myötä. Museovirasto on luokitellut sen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Paulin isä muutti aikuistuttuaan Karjalan kannakselle, jonne oli juuri valmistunut upouusi rautatie. Karjalan metsävarat houkuttelivat alueelle paljon työikäistä väestöä. Johannes löysi vaimon, Ida Maria Karjalaisen, sahanomistajan tyttären Koljolan asemalta, jonne Pekka Karjalainen oli perustanut sahan.


Tuovilanlahti nykyasussa.