Muistelut > Muut > Kauko Hörkkö muistelee vuonna 2003

Paulin paras kaveri

Kauko Hörkkö asui äitinsä kanssa Paulin isän rakentaman talon vinttikerroksessa Viipurin Ojakadulla. Kaukon isä oli kuollut vuonna 1925. Kauko muistaa Paulin parhaana lapsuuden ystävänään. He kävivät urheilemassa läheisellä urheilukentällä ja kokivat yhdessä kaikenlasta hauskaa.

Kauko oli vain kuusivuotias menettäessään isänsä. Isä oli joutunut kansalaissodan jäkeen kesällä 1918 Viipurissa punaisten vankileirille. Palatessaan sieltä saman vuoden syksyllä hä oli niin huonossa kunnossa, ettei elänyt enää pitkään. Hän kuoli vuonna 1925, jonka jälkeen Kauko muutti äitinsä kanssa Ojakadun taloon.

Valokuvia Kauko Hörköstä

Iso kala

Pojat kävivät uimassa Käremäenlahdessa, jonka toiselle rannalle oli vain alle sata metriä. Toinen ranta oli hyvin matala kymmenen metrin matkalla ja siellä pojat usein kävivät pyydystämässä käsin haukia, jotka matalikolla väijyivät pikkukaloja. Kerran heidän siellä ollessaan alkoi vastapäiseltä uimarannalta kuulua huutoja, että siellä olisi hai. Pojat näkivät valtavan kalan uivan heidän luokseen ja he yrittivät jopa pysäyttää sitä.

Uimarit olivat hälyttäneet paikalle myös poliisit, jotka sitten saavuttuaan ampuivat vaarallisen näköisen vesieläimen. Kun kuollut kala vietiin pois ja asiantuntijat saivat sen tarkastettavakseen, havaittiin sen olevan pyöriäinen eli delfiini. Kala painoi kaksisataa kiloa ja poliisit saivat moitteet sen ampumisesta. Mitään syytä kalan tappamiseen kun ei ollut.

Metso paidan alla

Pojat kävivät suojeluskuntalaisten porukan mukana joskus harjoittelemassa kaupungin ulkopuolella. Heitä ohjasi vanha alikersantti, joka oli hyvin vaativa. Vappuna, jolloin järvi oli vielä jäässä, hän vaati poikia riisumaan vaatteensa ja menemään uimaan. Rannalla oli kyllä lämmin teltta. Kun harjoituspaikalle käveltiin, kävivät pojat toisten kasvimaista hakemassa porkkanoita. Ryhmän vetäjä katseli silloin muualle.

Kerran Pauli ja Kauko halusivat mennä keskenään harjoittelupaikalle. Pauli otti mukaan omin luvin kotoaan pienoiskiväärin. Kun he tulivat lähelle metsää, tapasivat he metsänvartijan, joka kertoi jahdanneensa kauan haavoittunutta metsoa. Metso meni koko ajan pakosalle, joten mies kyllästyi touhuun. Hän pyysi poikia ampumaan sen, jos se tulee kohdalle.

Pojat näkivät metson pian ja alkoivat ampumaan sitä kohti. Pienoiskiväärin panokset olivat kuitenkin niin pieniä, että oli vaikea osua. Pian metso kuitenkin saatiin jo kymmenen metrin päähän ja pojat saivat osuman sen päähän.

Kuollut metso pantiin Kaukon paidan alle ja pojat lähtivät ylpeinä kotimatkalle. Kun he tulivat kaupungin sillalle, he näkivät siellä poliisin. Tämä katsoi heitä pitkään mutta ei kuitenkaan sanonut mitään. Kotiin päästyä Paulin tai Kaukon äiti teki linnusta ruokaa, joka maistui koko talon väelle.

Peltopyyt

Pojat näkivät erääseen latoon lentävän paljon peltopyitä. He menivät itsekin sisään, panivat oven kiinni ja alkoivat ladosta löytämillään palikoilla heitellä lintuja kuoliaaksi. Näillä keinoilla saatiin kahdeksan maukasta paistia hengiltä. Kotona aikuiset kynivät linnut ja niistä tehtiin ruokaa.

Pääkallo

Pojat löysivät tietyömaalta pääkallon. Uutta tietä rakennettiin vanhan hautausmaan vierestä ja ilmeisesti rakentajilta oli jäänyt huomaamatta löytyneet luut. Pauli ja Kauko ottivat tämän aarteen omaan käyttöönsä. Heillä oli portaiden alle rakennettu oma maja, jonne pääkallo vietiin. Majassa Pauli luki intiaanikirjaa, jonka hän oli saanut lahjaksi. Kirjassa kerrottiin luolassa asuvista intiaaneista ja Pauli keksi juttuihin paljon omia lisäyksiä. Kirjasta saatiin myös virikkeitä pääkallon käyttöön. Se asetettiin hyllylle, ja sen sisään pantiin palamaan kynttilä. Naapurin täti näki poikien keksinnön ja kävi kertomassa siitä Paulin kotona. Paulin isä ja äiti tulivat kiireen vilkkaa hakemaan pääkallon pois.

Tukanleikkuuta kirveen kanssa

Paulin isä ajoi kesällä lasten tukat itse koneella. Hannes ei jossain vaiheessa enää pitänyt ajatuksesta, mutta isä leikkasi pojalle kesätukan vastusteluista huolimatta. Tällöin poika antoi takaisin ja leikkasi isältään niskavillat lyhyemmiksi.

Kauko ja Pauli olivat tapahtuman aikaan istumassa talon kellarissa veistelemässä puukolla. He näkivät, kuinka Hannes juoksi kovalla kiireellä pakoon liiteriin, kellarikomeroon, isä perässään. Poika ehti juuri vetää oven kiinni, kun isä heitti kirveellä perään. Kirves jäi oveen pystyyn.

Majanrakennusta

Pojat lähtivät rakentamaan majaa Maaskolan kunnalliskodin läheiseen metsikköön. Kirvestä käyttäessään Pauli iski sillä vahingossa jalkaansa. Pojat kauhistuivat, kun verta alkoi vuotaa runsaasti, ja päättivät lähteä etsimään apua kunnalliskodista. Matkaa oli vain kilometri, mutta se tuntui loputtomalta. Välillä Kauko kantoi ystäväänsä, välillä Pauli yritti itse kävellä.

Kun he pääsivät kunnaliskotiin, saatiin jalka heti sidotuksi. Hoitajat järjestivät heille vielä hevoskyydin keskussairaalaan. Hevoskuski vei heidät perille ja lupasi viedä vielä kotiinkin. Kun hän kuuli, että tikkien laittaminen kestäsi tunnin verran, hän sanoi menevänsä kapakkaan odottamaan. Takaisin tullessaan hän oli aika humalassa, mutta sai vietyä pojat kuitenkin kotiin.

Kivi radalla

Viipurin ratapihaa sanottiin tuohon aikaan yhdeksi Euroopan suurimmista, siellä oli 120 kiskoparia. Kerran pojat olivat kävelemässä radan yli, kun he havaitsivat ison kiven vieritettynä radalle. Suurella vaivalla he saivat sen vieritetyksi pois. Vähän ajan kuluttua saapui juna, joten pojat olivat estäneet vakavan onnettomuuden. Karjala-lehdessä oli artikkeli, jossa teosta mainittiin. Kivi mainittiin jutussa kuitenkin liian pieneksi.