Muistelut > Pauli > Yhteinen taival Margaretan kanssa

Pauli kertoo: Margaretan ja Paulin yhteinen taival

Tarina alkaa pitkän ja uuvuttavan sota-ajan jälkeen. Olin päässyt siviiliin alkusyksystä vuonna 1944 ja aloittanut opiskeluni Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa. Margareta oli saanut työpaikan Suomen Yleisradion teknillisellä osastolla. Sota-ajan patoutunut ilmapiiri alkoi vähitellen vapautua ja ihmiset totuttelivat uusiin rauhanaikaisiin olosuhteisiin. Vanhempani olivat muuttaneet Helsingin Kulosaareen Hopeasalmentielle, josta olivat vuokranneet asuttavakseen erään huvilan piharakennuksen. Myös minä muutin sinne asumaan siviiliin päästyään. Rakennus oli vaatimaton mutta joka tapauksessa paikka jossa elää ja asua.

Aloitin opiskeluni Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa ja normaali elämä alkoi vähitellen palautua raiteilleen. Viipuri, entinen kotikaupunki, oli katkeran ja kiivaan sodan jälkeen jouduttu luovuttamaan venäläisille ja olin muiden siirtolaisten tavoin joutunut hakeutumaan uusiin olosuhteisiin. Margareta oli myös ollut sota-aikana työpalveluksessa mm. erilaisissa maataloustöissä Pohjanmaalla ja sairaala-apulaisena Rauhan sotasairaalassa. Hänelle muutos sota-ajasta rauhanaikaan ei kuitenkaan muodostunut yhtä vaiherikkaaksi kuin minulla, sillä hänhän asui jatkuvasti kotikaupungissaan Helsingissä ja hänellä oli pysyvä ja hyvä työpaikka.

Siihen aikaan ihmiset harrastivat kaikenlaista yhteistä toimintaa ja mitä monenlaisimmat kerhot ja muut yhteiset riennot kiinnostivat ihmisiä ja mm. yleisiä tansseja järjestettiin runsaasti eri tahoilla. Mainittakoon mm. että Kumpulassa urheilukentän laidalla paikassa, missä nyt on lasten leikkikenttä oli suosittu tanssilava. Lisäksi tansseja järjestettiin mm. Mustikkamaalla ja Ostrobotnian salin tanssit olivat suuressa suosiossa. Myös poliittinen yhdistystoiminta oli suosittua ja hämmästyksekseni sellaiset ääriliikkeet kuin kommunismi ja sen peitejärjestö SKDL saivat kansan suosiosta suuren osan. Ehkäpä tämä selittyy jonkinlaisena vastalauseena sodalle ja sotavuosien vaikeille elinolosuhteille. Minun elämäni kuitenkin täytti opiskelu ja muille harrastuksille ei juuri jäänyt aikaa, mitä nyt silloin tällöin tansseissa Ostrobotnialla. Myöskään Margareta ei osallistunut yleisiin rientoihin erikoisen voimakkaasti, hän vierasti kovin riehakkaita harrastuksia.

 

Polut kohtaavat

Margareta ja minä kumpikin siis omilla tahoillamme ja toisistamme tietenkin tietämättöminä koetimme sopeutua rauhan ajan outoihin olosuhteisiin. Sattuipa kerran, että me molemmat suunnistauduimme tansseihin Mustikkamaalle ja minä, joka olin huono tanssija, rohkenin kuitenkin hakea tanssikaverikseni erään hauskannäköisen tytön, jonka kanssa keskustelu tuntui sujuvan luontevasti. Tanssittiinpa sinä iltana yhdessä useampiakin tansseja ja ihastuin tanssipartnerini mielenlaatuun ja kauniiseen hymyyn. Silloin sattui olemaan juhannusaatto, jota Mustikkamaallakin vietettiin mm. kokkoa polttamalla ja niinpä me myös teimme sinne oman pienen kokkomme, jonka liekkien loimua me ihailimme pitkälle aamutunneille saakka ja taisipa siinä yhteydessä tulla meidän nuorten mieleen pitemmällekin suuntautuvia ajatuskuvioita. Kun molemmat asuimme suunnilleen samalla suunnalla, niin yhteinen kotimatkakin soveltui hyvin molemmille. Tämän kauniin ja herkän kesäyön muistot säilyivät meidän sieluissamme koko elämämme ajan. Kotimatkan varrella sovimme, että seuraavan kerran tavattaisiin viikon kuluttua Ostrobotnialla.

Tapailimme tämän jälkeen kesän kuluessa varsin usein ja tunnuimme viihtyvämme toistemme seurassa. Me kävimme yhdessä elokuvissa, tapailimme yhteisiä tuttaviamme ja tunsimme elämämme ja olomme varsin miellyttäväksi - huolimatta ympäristössä vallitsevista ajoittain varsin sekavista oloista. Teimme mm. pyöräretken Nuuksioon Pitkäjärven rannalle ja siitä jäi kauniit muistot molemmille.

Me molemmat olimme kuitenkin vielä varsin vähän olleet tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Varsinkin minä olin 25 ikävuodestani ja sota-ajan kokemuksistani huolimatta - tai ehkäpä niiden johdosta - vielä sangen vähän kokenut ja henkisesti kypsymätön ajattelemaan esimerkiksi mahdollista avioliittoa ja sen mukanaan tuomia velvoitteita. Niinpä ajattelin, että teen väärin Margaretaa kohtaa jos pyrin antamaan itsestäni ja tavoitteistani harhaanjohtavan kuvan. Tapasimme eräänä iltana Elannon kahviossa Siltasaarella ja sovimme siitä, että ainakin toistaiseksi molemmat kulkevat omia reittejään eri suuntiin. Tämän sopimus tuntui kyllä kaivertavan sydäntäni ja pala oli kurkussa, mutta ajatteli että näin se on kuitenkin parasta tehdä.

Näin kului muutamia kuukausia ja molemmat kuljimme eri reittejään kuten oli sovittu. Margareta oli luonnollisesti töissä Suomen Yleisradiossa kuten ennenkin ja minä hankin ensimmäisen työpaikkani koulun jälkeen, pestauduin huonekalumyyjäksi Mikko Nupposen huonekaluliikkeeseen Mannerheimintie 12:een. Minulla oli joitakin muita tyttötuttavuuksia, mutta ne eivät tuntuneet johtavan alkua pitemmälle ja minusta alkoi vähitellen tuntua siltä, että Margaretan kanssa sovittu eropäätös oli virhe sillä Margaretan kuva kangasteli alituiseen alitajunnassani.

Elettiin kevättä 1947 ja yhteiskuntaa raastoivat monenlaiset poliittiset mielipidesuunnat, oli lakkoja, torikokouksia, kommunistinen toiminta nosti päätään kaikin mahdollisin keinoin. Muutenkin elettiin vielä sodanjälkeisissä puutteellisissa oloissa. Elintarvikesäännöstelyä jouduttiin vielä jatkamaan ja monenlaisista muistakin jokapäiväisistä käyttötarvikkeista oli kova puute.

Olin kyllä tyytyväinen työpaikkaani, mutta jotain tuntui kuitenkin olevan siitä huolimatta pahasti vinossa. Olisiko mahdollista korjata Margaretan kanssa tehty onneton erosopimus? Mietin kuumeisesti kuinka olisi mahdollista lähestyä luontevasti kasvot säilyttäen Margaretaa ja pyrkiä jatkamaan keskeytynyttä suhdetta uudelleen.

Sitten minulla sytytti: Margaretahan oli töissä Yleisradiossa Kasarmitorin laidalla ja kun hän asui Mäkelänkadun varrella, niin hänen oli töihin päästäkseen kuljettava raitiovaunulla Hakaniementorin kautta. Niinpä järjestin itseni "sattumalta" Hakaniementorin pysäkille noin puolta tuntia ennen töitten alkua ja koetin pysäkillä seisten katsoa olisiko raitiovaunussa tutun näköistä tyttöä. Aluksi ei onnistanut ja rupesin jo ajattelemaan, että Margareta ehkä kuitenkin kulkeekin töihin jotain muuta kautta, mutta sitten tärppäsi. Raitiovaunussa vilahti tuttu hahmo ja minulla oli asiaa samaan vaunuun. Siitä se sitten alkoi taas uudelleen meidän yhteinen taipaleemme.

Näin meni kesä ja kaikki tuntui palanneen entiselleen. Vieläkään ei minulla ollut rohkeutta ottaa esille pitemmälle menevää yhteiseloa. Nuorin veljeni Kauko vihittiin avioliittoon syksyllä 1947 Vanhankaupungin nuorisoseuran talolla ja olimme siellä luonnollisesti mukana Margaretan kanssa. Sieltä kotiin lähdettäessä erään pienen ojan yli johtavalla sillalla Hämeentiellä viimein rohkaisin mieleni ja kysyin Margaretalta, voisiko tämä ajatella avioliittoa kanssani. Myönteinen vastaus tuli samalla kertaa, ja asia oli sitä myöten selvä. Tunsin tehneeni ainoan oikean ratkaisun, mutta epätietoisuus tulevasta askarteli kuitenkin mielessä. Margareta koetti rohkaista epävarmaa kokelasta ja sanoi, että yhteisesti ponnistaen kaikki tulisi kyllä menemään hyvin. Ihailin ja kunnioitin Margaretan myönteistä elämänkatsomusta sekä valoisaa luonteenlaatua ja olin hyvin rakastunut.

Niinpä sitten kihlaus julkaistiin maamme itsenäisyyspäivänä joulukuun 6:na päivänä 1947 ja uusi elämä tuntui alkavan. Häät sovittiin pidettäväksi seuraavana kesänä ja tulevan yhteiselämän suunnittelu voi alkaa. Nuorilla pareilla oli tietenkin perheen perustamisessa siihen aikaan (kuten varmaan nykyisinkin) suuria vaikeuksia. Oli saatava jostain asunto, kaikki kotiin liittyvät kalusteet ja tarvikkeet jne. eikä kummallakaan ollut sanottavia rahavaroja käytettävänään. Nämä tuntuivat kuitenkin vähemmän tärkeiltä seikoilta, molemmat luotimme tulevaisuuteen ja toisiimme.

 

Yhteiselämä alkaa

Häät sovittiin pidettäväksi kesäkuun 26:na päivänä seuraavana kesänä. Kirkoksi valittiin vanha ja idyllinen Vanha Kirkko ja rippi-isäni (kävin yksityisesti rippikoulun vasta sodan jälkeen) pastori Olavi Lähteenmäki lupautui suorittamaan vihkimisen. Asunani oli frakki (tietenkin vuokrattuna) ja Margaretalla asiaankuuluva valkoinen pitsinen hääleninki huntuineen. Häät tanssittiin Bragen Yhdistyksen huoneistossa Annankadun varrella ja elämä hymyili.

Häämatka tehtiin Kolille, ensin junalla Savonlinnaan sieltä laivalla Joensuuhun, josta junalla Lieksaan ja edelleen laivalla Kolille. Siellä me nuoret vietimme luonnon keskellä ikimuistoiset päivät ihastellen Suomen kaunista luontoa ja nauttien toistemme seurasta.

Margaretan vanhemmilla oli siirtolapuutarhamökki Vallilan siirtolapuutarhassa lähellä Paavalin kirkkoa ja sieltä nuoripari sai ensimmäisen asunnon. Tämä oli tietenkin vain kesäasumiseen tarkoitettu mökki, mutta se oli joka tapauksessa paikka josta voitiin ponnistaa kohti parempia asumisolosuhteita. Mökki ei ollut suuren suuri ehkä vain noin 8-9 neliömetriä, mutta koon korvasi sitä ympäröivä keskikesän ihana luonto ja kahden nuoren keskinäinen rakkaus. Mainittakoon, että minä joka tunsin kiinnostusta askarteluun puumateriaalin kanssa, rakensin mökkiin kesän aikana pienen ruokakomeron, tietenkin ensin saatuani siihen luvan Margaretan vanhemmilta. Ne muutamat kuukaudet, jotka meillä oli tilaisuus viettää tässä luonnonihanassa ympäristössä jäivät lähtemättömästi meidän mieliimme.

Syksyllä vanhempieni talosta Limingantiellä vapautui pari huonetta käyttöömme ja näin meidänkin alkutaipaleemme muovautui normaalin arkielämän mukaiseksi. Olimme molemmat kesän tapahtumista huolimatta luonnollisesti jatkaneet töitämme omissa työpaikoissamme, mutta siihenkin oli kohtalolla jotain sanomista.

 

Lahteen muutetaan - erehdyksessä

Työpaikassani Nupposen huonekaluliikkeessä oli ollut konttoripäällikkönä Uuno (Uki) Kiukas niminen henkilö ja hän siirtyi sieltä SOK:n palvelukseen, sen Tuotanto-osastolle. Erään kerran Uki sitten soitti minulle ja kysyi olisiko minulla kiinnostusta siirtyä SOK:n huonekalutehdas Vakiopuu Oy:n palvelukseen Lahteen. Asia luonnollisesti kiinnosti nuorta aviomiestä ja sain kuulla, että mikäli minulle sopii, niin asia on sitä myöten selvä. Jostain syystä tässä kohdin tapahtui kuitenkin ikävä väärinkäsitys, joka säteili hankalalla tavalla myöhempään toimintaani Lahdessa. Asian kulkua ei voi varmuudella sanoa, mutta vaikuttaa siltä, että juuri SOK:lle siirtynyt Uki Kiukas oli jostain syystä mennyt sopimaan asiasta kanssani ennen kuin tehdas oli sanonut asiasta lopullisen sanansa - tai sitten olin kokemattomuuttani ymmärtänyt käydyt keskustelut väärin. Joka tapauksessa olin sanonut itseni irti Nupposelta ja tilanne oli sangen kiperä. No, asia sai kuitenkin sikäli onnellisen lopun, että tehdas hyväksyi tapahtuneen, mutta näin jälkeenpäin asiaa arvioituna olisi ehkä ollut parempi olla menemättä Lahteen tällaisissa olosuhteissa. Ratkaisin kuitenkin asian toisin ja siirryin Vakiopuu Oy:n palvelukseen myöhäissyksyllä 1948. Margareta odotti lasta, ja katsoimme olevan viisainta, että muuttoa Lahteen lykätään hieman myöhemmäksi, etenkin kun siellä ei ollut vielä asuntoa asuttavaksi.

Vähitellen asiat kuitenkin järjestyivät. Työpaikkani avustuksella saimme kesällä 1949 vuokrattua asunnon omakotitalosta Suomenkatu 1:ssä Vesteråsin kaupunginosassa, ja niin normaali perhe-elämä pääsi varsinaisesti alkamaan Lahdessa. Muutimme siis Lahteen ja ensimmäinen lapsi Jouko oli antamassa oman mausteensa jokapäiväisiin rutiineihin.

Asunnon lämmityslaitteistona oli kuitenkin hieman epävarmantuntuinen öljykamiina ja kun talossa oli nyt pieni vauva, niin koetettiin tiedustella mahdollisuuksia varmemman tuntuisen asunnon hankkimiseen. Taas astui työpaikkani kuvioihin mukaan ja osti nuorten käyttöön kahden huoneen ja keittiön asunnon kerrostalosta Lepolantie 2:ssa lähellä olevasta Kivistönmäen kaupunginosasta. Näin oli tämä tärkeä ja hankala kysymys saanut tyydyttävän ratkaisun.

Tunsin olevani omalla alallani huonekalujen kanssa touhutessani. SOK:lla oli eri puolilla maata sivukonttoreita, jotka muun tavaran ohessa myivät osuuskauppojen kautta myös huonekaluja ja näitä yhteyksiä jouduin työnäni hoitelemaan. Tehdas valmisti pääasiassa Maija- ja Mari-keittiönkalusteita sekä jonkin verran kotihuonekaluja, ei kuitenkaan verhoiltuja malleja.

Seuraavat vuodet kuluivat työn ja perhe-elämän merkeissä. Jouduin matkustelemaan työn merkeissä melko paljon ja perhe sai uuden jäsenen 20 joulukuuta 1951, jolloin Timo kajautti ilmoille ensimmäisen äänekkään mielipiteensä. Hieman ajattelemattomasti menin Helsinkiin viettämään joulua 1951 Joukon kanssa, sillä Margareta joutui olemaan sairaalassa joulun yli. Ajattelin kai, että sairaalan joulu on Margaretalle kiinnostava kokemus ja tällä tavoin Jouko-poika saisi paremman joulun. Oli miten oli, asia jäi kuitenkin jonkin verran harmittamaan mieltäni. Margareta ei kuitenkaan sanonut asiasta omaa mielipidettään.

 

Lahdesta takaisin Helsinkiin

Kuten mainitsin sattui työpaikan vaihdon yhteydessä ikävä episodi, joka vähitellen vaikutti taustalla siihen suuntaan, että viihtyvyyteni työpaikalla ei ollut paras mahdollinen, ja niinpä vähitellen koetin katsella ympärilleni uuden työpaikan hakemismielessä. Sattuipa sitten niin, että Vakiopuu Oy:n naapurissa oleva Sopenkorpi Oy -niminen huonekalutehdas ilmoitti vapaana olevasta myyntipäällikön paikasta ja laitoin hakupaperit sisälle huolimatta siitä, että kyseisellä tehtaalla oli hieman kyseenalainen maine työnantajana. Kuinka ollakaan, niin minut valittiin kyseiseen tehtävään ja uskoin pystyväni voittamaan uuden työpaikassa esiin tulevat vaikeudet. Työpaikan vaihdos tapahtui vuonna 1952. Uudessa työssäni tunsin viihtyväni erinomaisesti. Jouduin matkustelemaan huonekalukauppiaitten luona eri puolilla Suomea. Joissakin tapauksissa ilmeisesti kuitenkin kokemattomuuttani käyttäydyin huonekalukauppiaitten kanssa keskustellessani jotenkin epäsoveliaasti ja jotkut kauppiaat todennäköisesti valittivat tästä tehtaan johdolle. Lisäksi oli vielä joitakin väärinkäsityksiä suuren asiakkaan Tehokaluste Oy:n kanssa.

Näin ollen jouduin ennen pitkää vaikeuksiin ja tehtaan johto yksinkertaisesti totesi, että en ollut sopiva henkilö hoitamaan kyseistä tehtävää. Toisin sanoen tuli potkut. Tehdas kyllä ilmoitti, että uuden työpaikan hakemisella ei ole erikoista kiirettä, mutta olin niin loukkaantunut mielestäni epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, että halusin saada asian mahdollisimman pikaisesti pois päiväjärjestyksestä ja irtaantua tehtävästä välittömästi. Päätöstä helpotti se, että Limingantien talosta Helsingissä oli vapautunut yksi pieni huoneisto - huone ja keittiö - ja sinne muuttokuorma suuntasi matkansa. Näin jälkeenpäin asiaa viileästi arvioiden tuntuu siltä, että kokemattomuuttani ja sinisilmäisyyttäni olin toiminut jotenkin epäsopivasti. Yhteistyö tehtaan johdon kanssa oli varmasti puutteellista. Oli miten oli nuoren miehen itsetunto oli saanut melkoisen kolauksen, mutta aika parantaa haavat.

Saatuani muuttoon liittyvät asiat pois päiväjärjestyksestä kävelin Helsingin Askon johtaja Sirenin juttusille ja kerroin tälle huoleni. Keskustelun tuloksena oli, että syksyllä 1953 tulin pestautuneeksi huonekalumyyjäksi Helsingin Askoon. Näin oli saanut ratkaisunsa Lahden epäonnistumista seurannut epävarmuudentila ja elämä voi taas vähitellen palautua normaaliin raiteisiinsa. Nuoren ihmisen ylpeyteni ja luottavaisuuteni tulevaisuuden näköaloihin oli saanut pahan kolauksen, mutta ehkä pluspuolelle voidaan kirjata työ- ja elämänkokemukseen saadut uudet näköalat.

Tunsin olevani kotonani voidessani työskennellä huonekalujen parissa ja tunsin pärjääväni siinä ympäristössä kohtalaisen hyvin. Palkka oli osittain perus- ja osittain prosenttiperusteinen ja pääsin vähitellen muihin vastaavissa tehtävissä toimiviin verrattuna varsin vertailukelpoisiin tuloksiin. Askon Hämeentie 4:ssä sijaitsevan myymälän hoitaja siirtyi Askossa muihin tehtäviin ja oltuani Askon palveluksessa hieman yli puoli vuotta minulle tarjottiin siirtymistä tähän tehtävään. Otin tietenkin tarjouksen vastaan ja näin oli elämä saanut taas uudet näköalat. Oltuani tässä tehtävässä muutamia kuukausia minulle tarjottiin vuonna 1954 mahdollisuutta siirtyä hoitamaan Helsingin Askon tarjousmyyntitoimintaa, mutta kun samanaikaisesti Helsingin Sokoksesta tarjottiin minulle tavaratalon huonekaluosastonhoitajan tehtävää, niin päätin siirtyä takaisin SOK:n palvelukseen. Tähän päätökseen oli vaikuttamassa se, että tunsin talon melko hyvin ja että minulla oli SOK:sta työnantajana varsin myönteinen käsitys. Näin oli taas tullut uusi työkenttä kokemuspiiriini ja Lahden epäonnistuminen tuntui häipyvän taka-alalle.

Isäni oli kuollut keväällä 1952 ja eräs keskeinen tekijä elämässäni oli kadonnut. On kylläkin todettava, että suhteeni isään ei valitettavasti ollut paras mahdollinen, sillä nuorena ja kunnianhimoisena en ymmärtänyt antaa riittävästi arvoa isän elämäntyölle. Isä kun oli maaseudulla syntyneenä ja kasvaneena omaksunut itselleen varsin käytännönläheisen elämäntavan, joka ei soveltunut minun käsityksiini elämästä ja elämänurasta. Isä kylläkin teki parhaansa perheen hyväksi ja vasta paljon myöhemmin ymmärsin antaa isälle asian kuuluvan arvostuksen. Valitettavasti se oli silloin jo myöhäistä.

Perheen muutettua Lahdesta Helsinkiin ja sen toimeentulon ollessa hieman epävarmalla kannalla Margareta oli ryhtynyt omalla panoksellaan varmistamaan parhaan elinmahdollisuuksia. Lapset Jouko ja Timo olivat vielä pieniä ja tarvitsivat tietenkin jatkuvaa hoitoa ja näin ollen Margaretan töihin menoa ilman erikoisjärjestelyjä ei voinut ajatella. Onneksi Margaretan Kauhavalla asuvalla tädillä oli sopivan ikäinen tytär, Terttu, joka oli valmis tulemaan meille apuun lastenhoitajaksi ja näin Margareta pääsi hakemaan ansiotyötä tosissaan. Hänellä olivat hyvät koulu- ja työtodistukset ja niiden avulla hän sai hyvän työpaikan Helsingin Satamalaitokselta. Näin oli perhe saanut lisäturvaa talouteensa ja tulevaisuuteen voitiin taas katsoa luottavaisesti.

Huolimatta perhettä kohdanneista vaikeuksista sen sisäinen ilmapiiri oli pysynyt hyvänä. Rakastin Margaretaa ja kunnioitin hänen valoisaa ja viisasta elämänkatsomustaan.

 

Perhe kasvaa

Ja näin elämä jatkui kohtalaisen suotuisten tuulien vallitessa. Tietenkin puutteita oli normaaliin tapaan jokapäiväisessä elämässä, mutta pääpiirteissään asiat olivat hyvällä kannalla. Pidin työstäni ja Sokoksen huonekaluosasto pääsi hoidossani varsin tyydyttäviin tuloksiin, Myös Margareta piti työstään ja hän oli varsin pidetty työpaikallaan hyvänä työntekijänä. Kotona asiat sujuivat myös erinomaisesti, sillä siellä Margaretan serkun kotiapu oli enemmän kuin tarpeen. Lasten kasvaessa Terttu kuitenkin oli löytänyt onnensa ja avioitunut, sekä muuttanut uuteen kotiinsa Savoon. Asioiden saadessa tällaisen käänteen Margareta jäi taas kotiin lasten kanssa.

Keväällä 1955 syntyi perheeseen poika, Pekka ja seuraavana vuonna neljäs poika Juhani kajautti ensimmäiset mielenilmaisunsa. Näin perheestä oli tullut melko nopeasti melkeinpä suurperhe. Perheen kasvaminen aiheutti luonnollisesti taas sekä taloudellisia että muita vaikutuksia ja aiheutti niin ollen taas muutoksia perheen jokapäiväisessä elämässä. Tertun pikkusisko Pirkko oli halukas tulemaan Helsinkiin perhettämme auttamaan ja niinpä Margareta sai taas tilaisuuden astua työelämän palvelukseen. Hän sai hyväntuntuisen työpaikan Suomen Talokeskuksen konttorissa ja niin oli perheen toimeentulo taas turvattu. Perheeseen oli näin tähän saakka ilmaantunut pelkkiä poikia, mutta tilanne muuttui kun vuoonna 1965 perheeseen syntyi pieni prinsessa, Eeva. Uusi perheenjäsen vei isän sydämeni kokonaan, olihan minun lapsuudenkotiini syntynyt vain pelkkiä poikia, yhteensä 7 kappaletta.

Vuodet kuluivat työn ja perheen parissa kuin siivillä. Tein kauppaa Sokoksessa entiseen tapaan kotihuonekalujen ja keittiönkalusteiden parissa. SOK:n piirissä oli kuitenkin ryhdytty ajattelemaan myös kotihuonekalukaupan aseman kohentamista olihan sillä huonekalutehdas Vakiopuu Oy Lahdessa ja myös Vaajakosken tehtailla valmistettiin joitakin kotihuonekalujen piiriin kuuluvia artikkeleita. Näitä keskusteluja oli vauhdittamassa osaltaan myös SOK:n Tuotanto-osastolla työskentelevä Olavi Peippo, joka oli sellainen voimakastahtoinen asioiden "läpirunnoja" ja hänen ansiotaan oli suurelta osaltaan tällaisten keskustelujen viriäminen SOK:ssa. Näissä keskusteluissa myös minä olin osaltani mukana ja niinpä kun myymäläverkoston luomista ryhdyttiin toteuttamaan, minut nimitettiin vuonna 1963 SOK:n Tavaratalo-osaston alaisena toimivan Huonekalu-yhtymäjaoston vetäjäksi. Jouduin näin tulosvastuuseen SOK:hon perustettavien huonekalumyymälöiden tuloksesta ja toiminnasta sekä auttamaan ja tukemaan konsulttivastuisesti SOK:n tavarataloissa toimivien huonekaluosastojen toimintaa. Tehtäväkenttä oli siis varsin monipuolinen ja mielenkiintoinen ja tunsin olevani tyytyväinen tapahtuneeseen käänteeseen.

Uudessa tehtävässäni jouduin matkustelemaan melko paljon, olihan SOK:lla erillisiä huonekalumyymälöitä ja tavaratalojen huonekaluosastoja yhdessä vaiheessa jo yhteensä 13 kappaletta. Pohjoisin huonekaluliike oli Rovaniemellä ja eteläisin Helsingissä. Lisäksi jouduin tavaranhankintatehtävissä tutustumaan huonekalutehtaisiin eri puolilla maata. Tehtäviin kuuluivat myös tutustuminen Euroopan huonekalumessuihin ja joihinkin suuriin huonekaluvalmistajiin lähinnä Ruotsissa ja Tanskassa. Tehtäväkenttä oli siis erittäin monipuolinen ja haastava ja nautin työskentelystäni täysin siemauksin. Ajan kuluessa kuitenkin ilmaantui joitakin tekijöitä, jotka SOK:n toimintaperiaatteiden johdosta vaikeuttivat myyntihenkilökunnan palkkauksen järjestelyä maamme huonekalumyymälöissä yleisesti käytössä olleella tavalla, eli henkilökohtaisella suoritepalkkauksella. Huonekalujen valmistus ja myynti oli SOK:n suuressa organisaatiossa varsin vähäinen tekijä ja tästä johtuen se oli monessa suhteessa järjestön sisällä melko suuressa määrin lapsipuolen asemassa, osuuskaupat ja niiden menestyminen oli kaikki kaikessa.

 

Sukupolvet vaihtuvat

Vuodet kuluivat ja elämä vaati veronsa. Isäni oli kuollut jo vuonna 1952 kuten mainitsin, ja äiti oli asunut perheeni kanssa osittaisessa yhteistaloudessa siitä lähtien. Kohtalo oli kuitenkin armoton hänelle. Hän koki ensin toispuoleisen halvauksen, joka vei häneltä osittaisen puhekyvyn ja toisen jalan ja käden hallinnan. mutta niistä hän vähitellen jossain määrin selvisi. Vähitellen ilmeisesti tämän halvauksen seurauksena hänen toisen jalkansa verenkierto heikkeni niin paljon. että siihen tuli kuolio ja se oli amputoitava polven yläpuolelta. Tämä tapahtui 1970 vuosikymmenen alussa. Noin vuoden kuluttua myös toisen jalan verenkierrossa oli samanlaisia ongelmia - ja myös toinen jalka oli pakko katkaista polven yläpuolelta. Olisi mielellään nähnyt, että vanha paljon elämässään kokenut perheenäiti olisi säästynyt tällaiselta kokemukselta, mutta asia ei ollut ihmisen päätettävissä. Luonto oli kuitenkin hänelle sen verran armollinen. että hänen kosketuksensa ulkopuoliseen maailmaan vähitellen katosi ja hän ei ollut täysin selvillä omasta tilastaan. Hän kuoli 10.01.1975 uskossa Vapahtajaansa Jeesukseen Kristukseen.

Kuolema vieraili myös muulla tavoin lähipiirissäni. Heikin vaimo Lea kuoli syöpään syyskuussa 1974 ja Heikki menehtyi sydänkohtaukseen syyskuussa seuraavana vuonna. Heidän poismenonsa kosketti minua syvästi, sillä olin ollut Heikin perheen kanssa hyvin läheisessä tekemisessä ja arvostin suuresti Lean suorasukaista ja myönteistä suhtautumista lähiympäristöönsä ja Heikin viisasta ja lämmintä luonteenlaatua. Nämä ominaisuudet eivät arkielämässä tulleet aina esille, mutta kuulsivat läpi heidän käyttäytymisessään.

Myös Margaretaa elämä koetteli. Hänen isänsä kuoli 85-vuoden ikäisenä vuonna 1968 jouluna ja äiti 81-vuoden ikäisenä nsä helmikuussa 1972. Tietäen heidän perheensä keskinäisen yhteenkuuluvaisuuden ja lämmön vaikutti äidin ja isän poismeno syvästi Margaretaan.

Elämä jatkui kuitenkin omaa kulkuaan. Margareta sai uuden työpaikan Suomen Talokeskuksesta. jossa hän työskenteli eläkkeelle siirtymiseensä asti. Lapset kasvoivat kävivät koulunsa ja saivat aikanaan ylioppilaslakkinsa, sekä siirtyivät työelämän palvelukseen kukin vuorollaan.

 

Lapset kasvavat aikuisiksi

Jouko oli pienestä pojasta lähtien ollut kiinnostunut oppimisesta, jo nelivuotiaana hän mm. opetteli kirjaimet ja vähitellen myös lukemaan ja niinpä koulunkäynti sujui häneltä helposti ja luontevasti. josta äiti isä olivat aiheellisesti iloisia ja ylpeitä. Luonnollinen jatko-opiskelupaikka hänelle oli Teknillinen Korkeakoulu ja siellä Teknillisen Fysiikan osasto, josta hän valmistui aikanaan diplomi-insinööriksi.

Timon valoisa luonteenlaatu ja hänen kiinnostuksensa ruumiinkulttuurin kehittämiseen olivat hänen nuoruuden aikansa ominaisuuksista ehkä tärkeimpiä. Myös hänen koulunsa ja opiskelunsa sujuivat erinomaisesti. Hän valmistui aikanaan Helsingin Yliopiston Kemian laitokselta. Timo täydensi valmentautumistaan työelämän palvelukseen työskentelemällä noin vuoden verran sveitsiläisessä lääketehtaassa.

Pekka ja Timo olivat perheen hymypoikia, joiden valoisa luonne oli ilmeisesti perua äidiltä ja jonka johdosta he saivat paljon ystäviä koulussa ja ikätoveriensa keskuudessa. Pekka, niin kuin perheen muutkin lapset, kävi oppikoulunsa Kaksoisyhteislyseossa. Opintojaan hän jatkoi Tampereen Yliopistossa, josta hän valmistui kauppatieteen maisteriksi.

Perheen nuorin poika Juhani oli nuoresta iästään lähtien ollut kiinnostunut musiikista. Hän menestyi oppikoulussa teknillisissä aineissa niin hyvin. että lähinnä kai äidin ja isän toivomuksesta pyrki ja pääsi Teknilliseen Korkeakouluun ja siellä sähköosastolle, jossa opiskeli pari vuotta, kunnes eräänä kauniina päivänä ilmoitti äidille ja isälle aikovansa lopettaa siellä opintonsa ja siirtyä muusikon ohdakkeiselle polulle. Äiti ja isä yrittivät tietenkin puhua pojalle "järkeä", mutta mikään ei auttanut, poika piti päänsä. Näin opinnot keskeytyivät, mutta vuosia myöhemmin hän kuitenkin kiinnostui uudelleen opillisesta sivistyksestä tosin Helsingin yliopistossa, musiikkitieteen laitoksen suojissa ja valmistui suhteellisen lyhyen lisäopiskelun jälkeen filosofian maisteriksi sekä haaveilee lisäksi vielä jatko-opinnoista.

Neljän pojan jälkeen perheeseen perheeseen syntyi vielä pikkuprinsessa, Eeva, joka oli varsinkin isän lemmikki. Minullahan oli ollut kaikkiaan kuusi veljeä ja lisäksi vielä oman perheen neljä poikaa, joten iloon oli todella aihetta. Eeva kävi läpi suunnilleen saman opintotien kuin veljensä ja suoritti jatko-opintonsa Helsingin Yliopistossa valmistuen aikanaan tiedottajaksi. Eevan avoimen ja valoisan luonteen hän peri äidiltään.

 

Eläkkeellä matkustetaan

Näin perheen elämä jatkui suurin piirtein normaaleissa puitteissa ja sen toimeentulo oli tyydyttävällä kannalla ja niinpä Margareta ja minä saatoimme laajentaa kokemuspiiriämme tekemällä useita matkoja lähinnä Euroopan kulttuurikeskuksiin kuten Pariisiin, Roomaan ja Lontooseen. Nämä matkat onnistuivat yleensä erinomaisesti ja ne tehtiin pääasiassa joko omalla autolla tai yleisiä kulkuvälineitä käyttäen. Tein näistä matkoista kuvalliset matka-albumit, joita katselemalla riittää muistelemista loppuiäksemme.

 

Surutyötä

Terveytemme oli ollut kohtalaisen hyvä joitakin normaaleja häiriöitä lukuun ottamatta. Kuin salamana kirkkaalta taivaalta saatiin kesällä 1995 tieto, että Margaretalla oli pahanlaatuinen paksusuolisyöpä jota ei voinut sen levinneisyyden vuoksi enää poistaa. Näin ollen ei ollut muuta tehtävissä kuin lopullisen tapahtuman odottaminen. Margareta jaksoi ponnistella vielä syksyn ja joulun, mutta 30.12.l995 hän siirtyi suureen tuntemattomaan. Tunsin elämäni jatkamisen jollain tavalla tarkoituksettomaksi, mutta jaksoin kuitenkin pahimman ajan yli. Tässä surutyössä minulla oli korvaamattomana apuna oman perheen henkinen tuki. Elämä sai vähitellen taas melko normaalit puitteet ja myin Limingantien taloni Eevalle ja asustelin talon toisessa kerroksessa.