Muistelut > Pauli > Uimassa Salakkalahdessa

Uimassa Salakkalahdessa

Isoveli pelastaa

Salakkalahti sijaitsi aivan Viipurin keskustan tuntumassa ja muodosti siis varsin keskeisen osan viipurilaisten elämässä. Sinne saapuivat tervahöyryt ja hinaajien vetämät lotjaletkat Saimaalta ja siellä sijaitsi talvella mm. viipurilaisten suosima luistinrata, jossa mm. Viipurin Sudet kävivät tiukkoja ja suosittuja jääpallokamppailujaan muualta Suomesta tulleita joukkueita vastaan. Mainittakoon, että itse luistinradan ympäri oli jään halkeilemisen estämiseksi hakattu jäähän railo, joten luistinrata sijaitsi jääklautalla. Salakkalahden monista käyttömahdollisuuksista johtuen me pojat vierailimme siellä varsin usein vaikka se sijaitsi noin parin kilometrin päässä kotoamme.

Niinpä kerran kesäisenä päivänä, vuosi oli kai l932 ja minä siis 11 vuotias, kuljeskelimme Hanskin kanssa Salakkalahden rannalla katsellen moninaista elämää sen ympärillä. Aurinko lämmitti mukavasti ja niinpä päätimme vilvoitella hieman oloamme uimalla Salakkalahden vilpoisessa vedessä. Normaalisti käytimme Käremäen uimapaikkaa tähän tarkoitukseen, mutta se sijaitsi 2-3 kilometrin päässä eikä meitä huvittanut kävellä niin pitkää matkaa kuumana kesäpäivänä. Salakkalahden rannat oli kyllä reunustettu lotjilla ja tervahöyryillä, mutta lotjien ja kivesta tehdyn rantalaiturin väliin jäi pieni, noin 70 cm leveä, vapaa tila, jossa uinti oli mielestämme mahdollista. Hieman meitä peloitti laiturin korkeus, noin 150 cm veden pinnasta ja mitään portaita ei ollut vedestä nousemista helpottamassa. Ajattelimme, että asettamalla selkämme lotjan kylkeä ja jalat laiturin seinämää vasten sekä auttamalla käsillä lotjan kyljestä pääsisimme "kävelemään" ylös vedetä.

Sovimme kuitenkin, että Hanski vanhempana suorittaisi uintimatkan ensimmäisen ja minä seuraisin rannalta vedestä ylösnousua. Hanski hyppäsi veteen ja suoritti pienen kierroksen rannan suuntaisest. Kaikki onnistui hyvin vedestä ylösnousua myöten ja niinpä sitten oli minun vuoroni suorittaa uintiretki. Rohkaisin mieleni ja hyppäsin veteen. Uin pienen kierroksen kuten oli puhe ja ryhdyin valmistautumaan ylösnousuun, asetin selkäni lotjan kylkeen ja jalkani laiturin seinämäänn ja ryhdyin keplottelemaan itseäni ylöspäin. Ensimäiset pari askelta onnistui odotusten mukaisesti. mutta sitten kouraisi kylmä käsi rinnasta, sillä tunsin kuinka lotja ponnistukseni seurauksena hitaasti loittoni laiturista, sillä köydet hieman antoivat periksi. Olin huonohko uimari ja vesi kylmää, niinpä uintini jatkaminen tuntui mahdottomalta ajatella ja pelkäsin jo pahinta. Pelastava enkeli oli kuitenkin Hanskin muodossa laiturilla ja ojensi minulle kätensä johon tartuin niin kuin nälkäinen leipään ja hetkessä olin laiturilla. Tapahtuma oli minulle varsin traumaattinen ja se säilyi muistissani läpi koko elämäni - mitä olisikaan tapahtunut, jollei Hanski olisi ollut paikalla tai ei olisi kyennyt nostamaan minua vedestä.